Takaisin hakutuloksiin
Varastokatu 12, Vaasa
10.3.–7.4.2020
050 340 9450
Ilmoittautuminen päättyy 1.3.2020
Palvelu on maksuton

Lapsella on asiaa on lasten oma erovertaisryhmä!

Lapsella on asiaa -erovertaisryhmät on tarkoitettu 5-10 -vuotiaille lapsille, joiden vanhemmat ovat eronneet. Vertaisryhmässä lapsi voi ilman lojaliteettiristiriitaa käsitellä vanhempiensa eroon liittyviä tunteita yhdessä samanikäisten lasten kanssa (5-10 v.). Ryhmässä keskitytään niihin asioihin, jotka helpottavat ja auttavat lasta eron jälkeisessä perhetilanteessa. Eroa ja siihen liittyviä tunteita käsitellään ryhmässä leikkimisen, piirtämisen ja satujen avulla. Tavoitteena on, että lapsi oppii ymmärtämään ja käsittelemään tunteitaan.

Ryhmäkoko on 4–8 lasta, joita ohjaavat kaksi koulutettua ohjaajaa. Pyrkimyksenä on, että lasten ikäero olisi kussakin ryhmässä korkeintaan 2-3 vuotta lapsen kehitystaso huomioiden. Ryhmään osallistumisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat antavat siihen suostumuksensa. Ohjaajat ovat yhteydessä lapsen molempiin vanhempiin ennen ryhmän alkua ja sen päätyttyä.

Pyrimme järjestämään vuoden aikana useamman lastenryhmän aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Ryhmiin on siten jatkuva ilmoittautuminen ja seuraava ryhmä alkaa, kun osallistujia on riittävä määrä!

Seuraava ryhmä alkaa maaliskuussa 2020!

Ryhmän päivämäärät:

  1. Ti 10.3. klo 14.30 – 16.00
  2. Ti 17.3. klo 14.30 – 16.00
  3. Ti 24.3. klo 14.30 – 16.00
  4. Ti 31.3. klo 14.30 – 16.00
  5. Ti 7.4. klo 14.30 – 16.00.

Lisäksi alkuhaastattelu ja lopussa perhekeskustelu.

Yhteystiedot: 

Milja Harju / 050 340 9450

milja.harju@vaasanturvakoti.fi

Varastokatu 12, 65100 VAASA