Vanhempien ero koskettaa vuosittain tuhansia nuoria Suomessa. Pyysimme kirjoituspyynnön kautta vanhempien eron kokeneita nuoria kertomaan vapaamuotoisesti ja omin sanoin siitä, millaiset sanat, teot tai ihmiset saivat tuntemaan olon turvalliseksi vanhempien eron keskellä. Mikä auttoi pärjäämään, ja mikä pelotti tai ahdisti.
Tältä sivulta voit lukea toisten nuorten kokemuksia siitä, mikä auttaa ja tuo turvaa, kun vanhemmat eroavat.
Tarinoita ei ole lupa jakaa sivuston ulkopuolelle.
”Olin 3 vuotias, kun vanhempani erosivat. Nyt 13 vuotiaana en enää muista, millaista silloin oli, mutta äiti on kertonut niistä ajoista. Minulle oli monta vuotta vaikeaa se, että aina oli ikävä toista vanhempaa kun he asuivat erillään. Se auttoi, kun nukuin äidin vieressä öisin ja onneksi näin alussa isää usein.”
”Vanhempien ero tuntui raskaalta. Siinä hetkessä kun vanhemmat kertoivat ensimmäisen kerran eroaikeistaan, tuli toivoton ja aika voimaton olo, olin silloin 12 -vuotias. Ihan alkuun en meinannut käsittää asiaa, sitä piti prosessoida päässä pitkään. Vaikka vanhemmat painottivat sitä, ettei ero ole meidän lasten syy millään tavoin, oli silti toivoton olo. Muistan, että ajattelin: ”Mitä olisin voinut tehdä toisin, miten olisin voinut estää eroa tapahtumasta.” Kirjoitin jopa kirjeen vanhemmille siitä, kuinka lupaan tehdä kaikkeni, että meidän perhe pysyy kasassa. ”Kunhan ette vain eroaisi.” En koskaan uskaltanut antaa kirjettä vanhemmille, mutta se varmasti auttoi minua prosessoimaan tapahtunutta. Myöhemmin ymmärsin, ettei asialle olisi voinut tehdä mitään ja ratkaisu erosta oli oikea meidän perheen kannalta, vaikka sopeutuminen tilanteeseen kesti tosi kauan.
Pelkäsin pitkään, että eron jälkeen meidän perhe olisi rikkinäinen, eikä mikään olisi niin kuin ennen. Niin se vähän olikin, ja kahdessa eri kodissa asuminen oli ajoittain hyvinkin raskasta. Onneksi vanhempani pääosin käsittelivät tilanteen hyvin, tekemällä vaihdoista mahdollisimman helppoja meille lapsille.
Koin turvallisuuden tunnetta silloin, kun vanhempi tuli juttelemaan kahden kesken, osoitti kiinnostusta että miten minulla menee. Tällöin koin oloni merkitykselliseksi. En tosin halunnut erosta kuulla mitään, halusin prosessoida sitä itse. Silti oli tärkeää, että vanhemmat muistuttivat aina välillä, että voi tulla juttelemaan jos mikään painaa mielen päällä. Ahdistavinta taas oli, jos vanhempi tuli erosta ”terapiamielessä” juttelemaan, kun piti jollekin ajatukset purkaa. Ei aggressiivisesti, mutta herkkänä ihmisenä aloin usein murehtia vanhempieni terveydestä, mikä kuormitti. Samoin se, kun joutui joskus toimimaan välikätenä kotien välillä, esimerkiksi; ”Pyydätkö äitiä hoitamaan tämän sitten sinne mennessäsi…”.
Ehkä isoin oloani helpottanut asia oli se, miten vanhemmat eron jälkeen keskustelivat ja kohtasivat toisensa. Kunnioitus toisia kohtaan säilyi, ja on säilynyt edelleen. Keskustelu onnistuu ilman riitoja, vaikka välillä tulisikin erimielisyyksiä. Varsinkin lasten edessä ja ymmärtääkseni muutenkin asiat hoidetaan asiallisesti, eikä esimerkiksi yhteisissä juhlissa ole mitään ongelmaa olla samassa tilassa toisen kanssa. Tämä on ollut erittäin tärkeää itselleni, ja uskon tämän vaikuttaneen siihen, ettei minulle ole syntynyt pelkotiloja erosta omaa tulevaisuutta ajatellen.”
”Vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias. Heidän ero oli minulle kohtuullisen helppo, sitten kun alkujärkytyksestä pääsi yli. Vanhempieni eron jälkeen oloani auttoi kavereiden antama vertaistuki ja se, että näin molempia vanhempiani usein. Nyt 16-vuotiaana ymmärrän paremmin miksi vanhempani erosivat ja mielestäni se oli heiltä aivan oikea ratkaisu.”
”Turvalliseksi sai tuntemaan oloni äidin ja isän sanat siitä, miten kaikki järjestyy ja selviämme. Sovussa tapahtunut eroprosessi mahdollisti esim. vaivattoman liikkumisen toisen vanhemman luokse ja takaisin, sekä myös isoa helpotusta toi lyhyt välimatka. ”
”Vanhempani erosivat ollessani 9-vuotias. Vaikka eroa oli edeltänyt runsas määrä riitelyä sekä isäni vaikea alkoholiongelma tuli ero kuitenkin isona shokkina sekä minulle että kahdelle veljelleni. Tilanne jossa vanhempani kertoivat erosta tuntui hirveältä. Istuimme keittiön pöydässä, vatsaa puristi, itku kirveli silmissä ja mielessä pyörivät pelonsekaiset ajatukset siitä, miten meille lapsille kävisi eron jälkeen. Vanhempani osasivat kuitenkin hoitaa tilanteen hyvin, ja muistuttivat monta kertaa ettei ero tarkoita että me lapset olisimme yhtään vähemmän rakkaita tai että ero olisi meidän syy. Nuo sanat olivat uskomattoman tärkeitä ja tuntuivat kriisiä läpikäydessä kantavalta voimalta. Vaikka koko arki ja elämä mullistuivat oli lohduttavaa tietää, että vanhemmat olivat tukena ja rakastivat kuten aina ennenkin.
Löysin tuen eron käsittelemiseen kummitädistäni. Hänestä sain vierelleni puolueettoman aikuisen joka oikeasti kuunteli kun mielessä alkoi kummittelemaan. Kun aluksi asuminen toisen vanhemman luona tuntui oudolta oli tärkeää, että vieressä oli aikuinen jonka kanssa pystyi lähtemään jätskille tai katsomaan leffaa ilman stressiä tai painostavaa tunnelmaa. Siinä missä osa suvusta oli jakautunut ja painostanut valitsemaan ”oman puoleni” oli kummitätini ymmärtäväinen eikä kuunnellessaan koskaan ilmaissut mitään negatiivista kumpaakaan vanhempaani kohtaan. Hän korosti että kaikesta selvitään, ja että hänelle saa aina puhua.
Tuen lisäksi tärkeää oli myös normaalin arjen jatkuminen erosta huolimatta. Eron myötä omat harrastukset muuttuivat yhä tärkeämmiksi, ja niiden kautta pääsin purkamaan vaikeita tunteita ja harmitusta. Maalaaminen, voimistelu sekä aika perheen kanssa korostuivat. Ylipäätään kivojen ja mukavalta tuntuvien asioiden tekeminen auttoi eroa käsitellessä paljon, sillä sitä kautta arjesta löytyi toivoa ja iloa vaikean ajanjakson keskellä. Rutiinit, säännöllisyys, ystävät ja mielekäs tekeminen olivat avainasemassa erosta toipumisessa.
Ero tuntui vaikealta pitkän ajan, ja kesti kauan kunnes lakkasin haaveilemasta vanhempieni yhteenpalusta. Tunsin syyllisyyttä ollessani jommankumman vanhempani luona, ja pelkäsin, että ilman seuraani toinen vanhemmistani olisi yksinäinen ja onneton. Kaikki uusi vuoroviikoista muuttoon tuntui epänormaalilta, ja lisäksi soppaa sekoitti isäni alkoholismi. Nyt 17-vuotiaana voin todeta olevani vain iloinen, että vanhempani erosivat. Eron jälkeen molemmat vanhempani sekä minä ja sisarukseni olemme kaikki olleet paljon onnellisempia kuin aikaisemmin, ja ironisesti tuntuu puistattavalta edes ajatella aikaa, jolloin vanhempani olivat naimisissa. Ero vaikuttaa jokaiseen lapseen eri tavalla, mutta tärkeintä on, että lapselle on tarjolla syli johon kammeta sekä joku joka todella kuuntelee.”
Älä jää yksin – chat auttaa
Lasten ja nuorten chatissä voi keskustella eroauttamisen ammattilaisen kanssa omista tunteista, huolista ja ajatuksista vanhempien eroon liittyen. Työntekijältä voi myös kysyä, mistä voisi saada itselle apua tai tukea. Hän myös tietää lasten oikeuksista vanhempien erotilanteessa