Takaisin hakutuloksiin
Katajakuja 1, 80400 Ylämylly, Liperi
013 330 5164
Palvelu on maksuton

Perhekeskuksen asiakkaita ovat kaikki kunnan alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret sekä heidän perheensä. Lisäksi perhekeskus tuottaa uuden opiskelijahuoltolain mukaiset psykologi- ja kuraattoripalvelut erityisammattioppilaitos Luovin opiskelijoille kunnan ja oppilaitoksen tekemän sopimuksen mukaan.

Perhekeskuksen työskentelyn lähtökohtana ovat lapsen ja perheen tarpeet. Työskentelyssä pyritään vastaamaan niihin tarpeisiin, jotka asiakas tai perhe itsellään tunnistaa ja joihin toivoo apua.  Kuhunkin asiakastilanteeseen valitaan asiantuntevin työntekijä tai työpari.

Perhekeskuksen työmuotoina ovat kotiin annettava kotipalvelu, keskusteluapu, ryhmätoiminta, ohjaus ja neuvonta, arviointi, kuntoutus ja terapia sekä lastenpsykiatrin palvelut. Työskentely voi tapahtua perheen kotona, muussa lapsen kasvuympäristössä tai työntekijän työpisteessä.  Perhekeskuksessa työskentelee psykologeja, sosiaalityöntekijä, kuraattoreita, puheterapeutti, toimintaterapeutti, perheohjaaja, perhetyöntekijä ja lapsiperheiden kotipalvelutyöntekijä.

Asiakkaat voivat olla itse yhteydessä perhekeskukseen. Puhe- ja toimintaterapiaan asiakas ohjautuu pääsääntöisesti lähetekäytännön kautta.