Takaisin hakutuloksiin
Loviisankatu 14 A, Lahti
6.–9.6.2023
040 774 9660
Ilmoittautuminen päättyy 17.5.2023
Palvelu on maksuton

Erotyöpajat on suunnattu 13-17-vuotiaille nuorille, joiden vanhemmat ovat eronneet. Työpajaan jokainen on tervetullut sellaisena kuin on, eikä siellä tarvita mitään erityisiä taitoja. Riittää, että on kokemus vanhempien erosta, ja siitä voi olla kulunut lyhyempi tai pidempi aika.

Erotyöpajassa jutellaan asioista, jotka juuri teidän ryhmää puhututtaa, esim. kahden kodin arki, riidat perheessä, uusperhekuviot ja myös ilon aiheet. Joskus vanhempien ero on voinut olla hyvä juttu, ja siitäkin voi puhua, miten kaikki on hyvin. Mietitään tapoja, joilla vanhempien eroon liittyviä asioita voi käsitellä ja autetaan omilla kokemuksilla myös muita. Nuoret saavat hyödyntää itselleen mieluisia tapoja ilmaista ajatuksiaan (musiikki, piirtäminen, valokuvaaminen, kirjoittaminen, sarjakuvat jne.). Lisäksi pidetään hauskaa yhdessä ja syödään hyvin 🙂

Tervetuloa Nuorten erotyöpajaan!

Nuorten erotyöpajaan voi ilmoittautua kaikki 13–17-vuotiaat nuoret, joiden vanhemmat ovat eronneet. Työpajassa kehitämme yhdessä ammattilaisten kanssa menetelmiä, joiden avulla nuoret voivat käsitellä vanhempien eroa. Tämän lisäksi opimme toisiltamme ja pidämme hauskaa. Aiempaa kokemusta ei tarvita.

Työpaja on maksuton ja sisältää lounaan. Työpaja pidetään Lahdessa osoitteessa Loviisankatu 14 A,

ti-pe 6-9.6. klo 10-15. Työpajasta saa osallistumistodistuksen.

Lisätietoa työpajasta voit kysellä työpajan toiselta ohjaajalta Helkalta helka.belt@yvpl.fi / 040 774 9660

Tule mukaan ja tuo kaverikin viettämään kivaa viikkoa!

Työpaja järjestetään yhdessä Yhden Vanhemman Perheiden Liiton ja Lahden Ensi- ja turvakodin kanssa.

Ilmoittautuminen 17.5. mennessä

https://link.webropol.com/s/nuorten-erotyopaja-lahti-2023